maanantai 17. elokuuta 2015

Kesätauko ja vähän päälle...

Näin myöhäisheränneisenä (kauhea sanahirviö ja tiedä häntä onko edes oikein kirjoitettu 😃) se kesä meni ohi kohisten ja todella pitkä tauko on ollut blogin viime kirjoituksesta..taisi viime kevään sairasteluputket vetää mehut pois ja jotenkin vaan ei enää jaksanut alkaa öisin kirjoitella tänne kuulumisia. Mutta nyt on otettu härkää sarvista kiinni ja päätin taas alkaa päivittelemään tännekin. Ompelukoneet on kuitenkin aina välistä surranneet enemmän tai vähemmän ja nyt enempiä höpinöitä laitetaan niitä kuvia esille 😉


Ensimmäisenä on Fb:n ompeluryhmän perjantai illan veivi jossa ommellaan aina jonkin teeman/aiheen ympärilleni  ja joskus kangaskauppiaatkin osallistuvat myös, heiltä saa ostettua "veivipaketin" ja näin oli tällä kertaa Tyyne-Esterin vuoro josta paljastui tämä ihana perhoskangas. Aluksi en tiennyt mitä tehdä kun väri pääsi ei ollut ehkä ominta mutta kyllä mä tykkään tästä paljon! 
Takana on mustaa trikoota ja toisessa sivussa tasku joka on vaan tikattu reunoista kiinni niin että ulospäin näkyy raakareunat jotka pesujen myötä toivottavasti saa lisää rouheutta. 
Kaava on oma peruskaava joka on pidennetty ja helmat muotoiltu kaareviksi ja takaa on hiukan pidempi kuin edestä. 



Ja ihanalle tytölle lököpököpöksyt 😃 näissäkin on oma tytön perushousukaava joista kuosittelin haaroista matalammaksi, sivusaumattomaksi ja eteen lisäsin vyötärölle laskoksia, vyötärölle ja lahkeisiin halusin laittaa samaa trikoota kun en halunnut lisätä muuta. Ja näistä tuli kyllä ihan lempparit ja on olleet jo ahkerassa käytössä ja monissa pesuissa mutta kangas ei ole mennyt miksikään. 
Kiitos Tyyne-Esteri! ❤



Ja sitten on tämä hurmurikolmikko 😃 Noh, nämä vellokset ei ihmeempiä turinoita kaipaa...😉 Minionseista näille ukkeleille samistelupaidat  (ekat evör! 😃 )
Tässä on pohjalla kesäinen allt om handarbete koko 4yo mutta omasta mielestä oli aika reilua mitoitusta ja kavennettua tuli joka suunnasta (he ovat kyllä kaikki tuollaisia hoikkiksia) ja hihan muokkasin normihihaksi kun siinä oli hassut "väkäskohdat" kainalon alla ja en tykännyt niistä kun muutoin tuosta hihasta olisi tullut mallia teltta.  



Mutta nyt taitaa kauneusunet kutsua joten seuraavassa postauksessa taas lisää. 

Kiva jos kävit poikkeamassa ja jätät viestin käynnistäsi. 
Ihanaa syksyn jatkoa! 🍁

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Betoniromua ❤

Tuossa yhtenä päivänä tutkin omaa vaatekaappiani ja huomasin että multahan puuttuu peruspaitoja ja paljon! Viime kesänä kävin raakasti läpi vaatekaappiani ja annoin ystävän tytölle kaikki mitä en ollut viimeisen vuoden aikana pitänyt, aattelin että kun en ole niitä pitänyt niin ne saavat kyllä lähtöpassit. ;-) 

Ensimmäisenä mietin millaista pidän ja minkä tyylistä ja onneksi oma tyyli ja maku on alkanut jo muotoutua pikkuhiljaa ja tämä oli vielä sellainen kangas josta halusin olla varma, niin hyvin sitä on hillottu. ;-) Elikkä käpysen betoniromua paininjalan alle ja tämä siitä muotoutui ja I ❤ it! 





Kivasti näkyy tuo kuivausteline :-D mutta ei anneta sen häiritä! ;-)




Kyllä näistä ihan kelpo otoksia tuli, nämä ovat meinaan tyttäreni ottamia! :-) Ja hän on aina tykännyt kuvaamisesta ja on jo sen verran iso että osaa hiukan jo hahmottaa, pikku vinkkejä heitin hänelle. ;-) 

Kaavan pohjana on luottokaavani onion 2040 jonka olen muokannut itselleni sopivaksi vaikka kummoisia muutoksia ei tarvinnut tehdä, hiukan viilasin muotolaskoksen paikkaa ja muotoa ja kaula-aukkoa. Ja mää tykkään kovasti! Mitäs te lukijat tuumaatte? Ja onko teistä kukaan tehny ko.kaavalla mitään? Vähän löytyy guuggelin kautta kuvia tällä kaavalla. 


Oikein ihanaa keskiviikkoa kaikille! :-) 

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Vaavalle vaatetta ❤

Tällä rintamalla on taas ollut hiljaista vaikka koneet ovat surisseet melkoisen reippaaseen tahtiin ja siihen on syykin...musta tuli pienen peikkotytön täti ja lapset saivat oman pienen serkun 😍😍
Ja tyttö on todellakin pieni, kaikki 50cm vaatteetkin ovat kantajalleen liian isoja.

Ensimmäisenä tein pikkuiselle pipon sairaalaan vietäväksi. Mistään en löytänyt kivaa pipokaavaa paitsi yksi oli melko lähellä joten piti vapaalla kädellä vähän soveltaa.





Kankaana käytin Metsolan punaista hippietä ja musta tuli kivan raika! Nyöri on yksinkertaisella solmulla pitämässä yläosaa kasassa ja koristeeksi laitoin puisen sinisen kukkanapin. Nämä voi ottaa irti pesun ajaksi kun en tiedä yhtään miten napin käy pesussa. 😉

Kotiuduttuaan veljeni sanoi että kaikki puvut/haalaritkin ovat myös aivan liian isoja...Noh, ei muuta kuin kangaskasoja penkaamaan ja sieltä osui silmään Majapuun kamomillahepat ja taas etsimään kaavoja..ei missään mitään joka olisi miellyttänyt tai ollut sopivia joten taas soveltamaan! 😃





Hupun vuorittamiseen käytin Verson puodin nurinkurin trikoota ja ne sopivatkin oikein kivasti keskenään. Mitäs te tykkäätte? Muun puvun jätin vuorittamatta koska alle ja päälle tulee sen verran täytettä. 😊




Nyt täytyy lähteä vaavaa katsomaan ja viedä puku kokeiluun. 
Oikein ihanaa keskiviikkoa sateesta huolimatta. ❤

maanantai 16. helmikuuta 2015

Verson puodin ❤ Mummolan tuntua! ❤

Täällä vaan ei nuo sairastelut hellitä ja suostu antamaan periksi...😕 Ja ollaankin jo oltu nuorimmaisen kanssa sairaalahoidossa...😔 Nyt ollaan jo kotona ja äitikin on päässyt tuulettamaan päätään koneiden ääreen. 😉

Ihastelin jo ekalla kerralla, ensijulkaisussa tuota kangasta, jokin siinä vain kolahti. Ensin en ehtinyt sitä saada koska näissäkin on "vain nopeat syövät hitaat""vain nopeat elävät" slouganit. 😉
Toisella kerralla kun tuli myyntiin ehdin jo saada ostoskoriin ja pääsin maksuun asti mutta tottakai silloin nettiyhteys kaatui...ja tiesin jo silloin että jäisin taaskin ilman ja voi sitä kiukutuksen ja pahanmielen määrää... 😕
Kunnes erään fb:kin kangasryhmän tempaisussa onnistuin saamaan sitä itselleni! 😍😍 Ja tiesin heti mitä siitä tekisin, äidilleni joululahjan! Kankaan nimi ja kaikki kuvastivat niin oikein kaikessa...mutta tuomio oli rehellinen ja ymmärsin hyvin mutta äitini ei pitänyt kankaasta, värit ja muut oli ok mutta se vaakaraita kuviointi ei ollut mieleinen pyöreä vartaloiselle joten taas mietintä myssy päähän kunnes tiesin mitä siittä haluan, perushuppari tunika jollain jipolla mutta millä?? 

Ja tämä siitä syntyi ja I'm in löööv! 😍😃
Kangas siis Verson puodin mummolan tuntua.


Kietaisuhupunohje löytyy Karkelokukan blogista ja huppu muuten on tehty miwillä. Hupun sisus on vuoritettu yksivärisellä mustalla trikoolla ja kulkevat edestä ristikkäin lähelle olkasaumoja.




Kaavana käytin Pikku Piltin ruskamekkoa runsailla muokkauksilla, helmaa on reilusti lyhennetty, etu ja takakappaleen muotoa on muokattu kaarevaksi molemmissa ja takakappale on pidempi kuin etukappale. Hihat ja helma on kantattu mustalla resorilla.



Ja tein Ruskamekon XS - kaavalla jouduin ottamaan jonkun verran sisään hihan ja sivusaumoista, onneksi muistin tällä kertaa merkata kaikki muutokset kaavoista ylös. 😉

Ja tästä tuli ehdottomasti lempparini! ❤

Oikein hyvää alkanutta viikkoa! ❤

Hanna ❤ 

maanantai 9. helmikuuta 2015

Verson puodin kannuja ☺

Verson kannuja ❤

Viime postauksessa annoin jo vinkin mitä tuleman pitää. 😉
Tämä oli sellainen kangas joka oli jo ensinäkemältä aivan ihana...❤
Ja pakkohan sitä oli tilata mutten vaan millään keksinyt mitä siitä tekisin...Muita juttuja tuli tehtyä mutta aina se vaan sieltä katseli ja kutsui mutta edelleen se idea uupui..

Ottobreelta tuli heti alkuvuodesta uusi lasten lehti ja Fb:kin ompeluryhmissä monet innostuivat kokeilemaan siellä ollutta Peplumin kaavaa...Mietin itsekin että tuota olisi hauska kokeilla mutta nyt tuli ongelmaksi kangas (vaikka toki kotoa löytyy jo pienen kangaskaupan verran... 😊 ) mutta The kangas puuttui...kunnes aattelin että nuo kannuthan on ihan täydellinen tähän!! 😊



Kaavana siis uusimman ottobren peplum - paita koossa 134 cm. Etu /takakappaleeseen on lisätty 2 cm lisää pituutta.




Helmasta otin alhaalta 2 cm myös sisään että tyttö saa vielä näin talvella työnnettyä sen hyvin toppahousujen sisään. 



Tästä tuli todella pirteä ja keväinen! Ja äidille se paras kiitos ja ompelumotivaattori  ( 😄 ) on kun lapsi tykkää ja pitää äidin tekeleistä! 

Oikein hyvää ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! ❤

lauantai 31. tammikuuta 2015

Ainolan skeittareita!

Skeittaripaidat!! <3


Nyt jos viimein sairastelut olisi sairastettu ja takana päin ja arki pääsisi rullailemaan vihdoin omiin uomiinsa. Paljon ei ole mitään ehtinyt / jaksanut alkaa tekemään pienten ihmisten sairasteluputken vuoksi mutta jotain kuitenkin pientä.

Tämä on samalla eka kuvallinen bloggaus joten katsotaan osaanko ja saanko kuvat mukaan! ;)

Nämä paidat on tehty Ainolan ihanaakin ihanemmasta skeittari jc ja hihoissa on swafingin farkunväristä trikoota joka on aivan ihanaa!!!! <3 <3 Yksivärinen on paikallisesta (ek:aan lisäksi näillä seuduilla ainua) kivijalka putiikista. Harmi vaan kun se yksivärinen loppui ja uutta ei näytä saavan... :/ Mutta onneksi meillä on niin ihana omistaja joka oli löytänyt viimosen metrin pätkän kangaspakkojen keskeltä ja laittanut sen sivuun odottamaan koska tulen uudestaan käymään...Ja se tahti ei nyt hirveän harvakseltaan ole! =D

Kaavana käytin Ottobren 4/2011 More greytä joka sopii näille mun hoikkeliineille kaksospojille.






Tässäkin muutin hiukan kaavaa niin että leveyden tein kokoa 110cm ja pituus oli 116cm ja hihoihin vielä lisäsin 1-2cm lisää pituutta. Ja istui kuin valetut! Taisi löytyä raglanpaitaan luottokaava. 
Ja pojat tykkäsivät! Ja sehän se on tärkeintä äidille! <3

Nyt täytyy pitkästä aikaa hyödyntää lapsivapaata viikonloppua ja ei varmaan ole vaikea arvata missä tämä äiti aikoo viihtyä ja terapioida itseään viikonlopun ajan! ;)
Nyt on jo paininjalan alla Verson puodin ihanat kannut....Mutta siitä myöhemmin! =)

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille teille!!! <3 <3

lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuoden eka!

Hei vaan kaikille!
Oikein ihanaa Uuden Vuoden alkua 2015!

Aiemmin en ole blogia pitänyt ja aluksi mietinkin etten koskaan tulisi pitämään mutta niin se mieli vaan muuttuu... Ja sen varmasti lupaan että bloggailen enemmän tai vähemmän! ;)
Ja täytyy varmasti vähän reenailla tätä kirjoittelua ja kuvien ottoa/laittoa tänne. Vinkkejä otan mieluusti siis vastaan kokeneemmilta! :D

Tämän blogin idea lähti Uuden Vuoden lupauksesta jonka toivon mukaan pystyn pitämään paremmin kuin edellisvuonna vaikka lasten kovat sairastelut olivatkin suurin syy mutta kuitenkin...

Elikkä ompelua, ompelua ja vielä vähän lisää ompelua...(eikä vain "herkkujen"hamsterointia.. :D )..suurimmaksi osaksi tulee lapsille tehtyä mutta myös itselle.
Pukki toi 4 ihanaa uutta ompelukirjaa lahjaksi jotta tämän äidin motivaatio pääsee taas noususuhdanteeseen ja katsotaan jos saisin tänään jo ensimmäiset niistä tänne laitettua... Eli heti haastetta kehiin! :D

Mutta nyt siis kaavojen, kankaiden ja koneiden pariin kun tuo ilmakin on täällä noin kehno ja lapset ovat vielä mamman ja papan luona yökyläilemässä huomiseen asti!!

Oikein Ihanaa lauantaita (kelistä huolimatta) kaikille!!

 Hanna